keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Madara - monella tavalla esimerkillinen

Madara kuuluu niihin luonnonkosmetiikkabrändeihin, joista minulla on aika ristiriitaiset tunteet. Tai ei oikeastaan, tuotteissahan ei ole mitään vikaa. Ne vain minun nenääni haisevat ruohonleikkuujätteelle. Poislukien tietenkin Pihlaja- tuotteet, ne tuoksuvat jo selvästi paremmalle. Moni kuvailee tuota Madaran "perustuoksua" kukkaniityksi tai muuten kepeän kesäiseksi, ja jokaisella on tietysti omaan mielipiteeseensä oikeus.
Pakkausdesignista sarja saa ison plussan, pullot ovat kauniita ja pumppumekanismit toimivat hyvin. 

Meidän vessan peilikaapista kuitenkin löytyy Madaran tuotteita. Arvaatteko jo mistä? Aivan, mieheni puolelta. Madara on täydellinen unisex- tuotesarja, sillä voiteiden koostumuksista löytyy sopivan kevyitä vaihtoehtoja ja ruohon tuoksusta on hyvin lyhyt matka miehille suunnattujen tuotteiden "metsäiseen" tuoksumaailmaan. 
Ja tietenkin on näppärää, että voi tarvittaessa käyttää samaa tuotetta vaikka matkalla. Ei se tuoksu niin kamala ole, etteikö sitä silloin tällöin kestäisi :D

Madara



Jos etsit talveksi hyvää vartalovoidetta (tai haluat ostaa sellaisen lahjaksi miehellesi), suosittelen lämpimästi kokeilemaan kuivalle iholle tarkoitettua Nourishing Creamia. Koostumus on ihanan kermainen ja voide tekee ihon todella pehmeäksi.

Toinen tärppituote, joka on miehelläni uusintakierroksella, on  Madaran anti-age- linjan Time Miracle- seerumi. Sen pohjana on veden sijasta koivunmahla, jonka kuvaillaan uudistavan ja suojaavan ihoa. Varsinaisena "ihmeaineena" on kasviyhdiste nimeltä G7. Tuote sopii hyvin sekä päivä- että yökäyttöön, päivällä vaatii tietenkin lisäksi voiteen koska seerumissa ei ole suojakerrointa. Ainesosalistassa on kyllä titaanioksidi, mutta määrä lienee niin pieni ettei sillä ole aurinkosuojan kannalta merkitystä.  Seerumi on nyt reippaassa alessa NGC:n nettikaupassa, hinnaksi jää alle kolmekymppiä!

Madara


Madara on hyvin monesta syystä noussut todella suosituksi, sillä en usko kovinkaan monen jakavan samaa niittyällötyksen tunnetta kanssani. Eihän se möisi ollenkaan :D Minulla on vielä kokeilematta sarjan misellivesiuutuus, joka on mielestäni turhan tyyris jokapäiväiseen läträämiseen. Mutta voisin ostaa sen silmämeikinpoiston täydentäjäksi, koska tällä hetkellä käytössäni oleva Cattier on siinä kohtaa vähän ponneton.

Onko sinulla Madara-suosikkia?

Edit. Olin kirjoittaessani niin fiksoitunut miettimään Madaran voiteita, että unohdin kokonaan sarjan kiistattoman ykköstuotteen, joka ei haise pahalle :D Tästä tehopakkauksesta tulee kuitenkin ansaitusti oma postauksensa ;)

2 kommenttia:

  1. Mä kuulun juuri vastaleikatun ruohon -imppaajakastiin. :D Tykkään Madaran tuoksuista, en ole missään vaiheessa ajatellut, että ne haisisivat jotenkin pahalle. Ikävää, että jos muuten tykkäät tuotteista, mutta haju mättää, niin vaikuttaahan se niiden käyttöön väistämättä. :(

    Suosikkia on vaikea valita... Pihlajavoide on kieltämättä ollut tosi hyvä ja se vasta ihanan tuoksuinen onkin. <3 Sen monikäyttöisyydestä iso plussa. Puhdistusvaahto on myös hintansa väärti, se kulkee mulla aina reissussa mukana. :)

    VastaaPoista
  2. Hah :D Joo kyllä se rajoittaa, mutta onneksi hyviä sarjoja on niin paljon, että voi poimia aina kirsikat kakun päältä ;) Pihlajasta pidän minäkin, tykkään käyttää sitä käsivoiteena. Ja tuo putsari on kanssa hyvä jos voi noin pesevää käyttää, minun pintakuiva ihoni menee lakkoon samantien jos tarjoilen sille mitään vaahtoja :D

    VastaaPoista