tiistai 20. lokakuuta 2015

Messuviikonlopun fiilistelyä :)

Teknisistä syistä johtuen pääsen vasta nyt laittelemaan messukuvia blogin puolelle. Olipahan hieno tapahtuma! Löysin paljon uutta inspiraatiota ja tuoteuutuuksia, joiden testailu ja maistelu on jo käynnissä ;)

Minun näkökulmani I Love Me -messuista, olkaa hyvät :)

Mia Höytö
Ihana Mia Höytö

Etukäteen messujen näytteilleasettajia selatessani olin hieman pettynyt, kun näytti siltä ettei luonnonkosmetiikka olisi niin näkyvästi esillä kuin viime vuonna. Mutta onneksi näytteilleasettajien nimet eivät kertoneet koko totuutta :D


Sabe Masson
Sabe Massonin parfyymipuikot



Yksi mielenkiintoisimmista uusista tuttavuuksista oli Sabe Massonin parfyymit, joissa tuoksu on siis todellakin voidemaisena puikossa! Ihastelin niitä aivan luvattoman kauan, ja onnistuin lopulta valitsemaan vain yhden. Tuotteita myy Suomessa Naturellement.

Hurraw huulivoiteet

Vähän erilaiset karkkilaarit :D

Hurraw huulirasvat
Hurraw
Hurmaava Esse. Nuuhkimisen ja käsitestailun perusteella vaikuttaisi erittäin mielenkiintoiselta. Joensuussa asuvien iloksihan sarjaa myydään Eco Beautyssa, joten sinne vain kokeilemaan :)

Esse

Natural Goods Companyn ständillä oli useampia yllätyksiä. Yksi niistä oli tämä. Uusi miestensarja Triumph & Disaster, joka vaikutti incien perusteella erittäin vakuuttavalta. Ja miehet oli huomioitu niin pakkausdesignin kuin tuotteiden ulkonäön ja tuoksujen osalta. Esimerkiksi kevyesti kuoriva puhdistusvoide sisältää rautaoksidia ja on siten mustaa :D Onkohan tuotekehittelijä ajatellut, että näin pidetään vaimot loitolla ;) Ostin miehelleni sarjan kasvovoiteen, joten siitä tulee myöhemmin vähän tarkempaa analyysiä.

Triumph & Disaster

Ja sitten se yllätys, jota jo Instan puolella päivittelin! Madara oli repäissyt ja uusinut Time Miracle -sarjan pakkaukset ja tuonut samalla linjan rinnalle muutaman uutuudenkin. Ja nämä eivät haise heinälle! Mahtavaa.

Madara Time Miracle

Madara Time Miracle

Todella onnistunut facelift :)

Lisäravinteiden puolelta tutustuin Nordic Healthin tuotteisiin lähemmin, ja sain testattavakseni B12-vitamiinisuihkeen. Raportoin kokemuksia myöhemmin :) Toistaiseksi osaan sanoa sen verran, että se maistuu hyvälle, varsinaista "aivoboostia" en ole ainakaan vielä kokenut.

Nordic Health


Ostin kokeiltavaksi myös Arctic Warriorsin mm. väinönputkea sisältävän Puolustaja - uutteen ja nokkosta ja ruusujuurta sisältävän Taistelija - uutteen. joista ensiksi mainitun pitäisi auttaa taistelussa flunssaviruksia vastaan ja toisen sietämään stressiä. Katsotaan kuinka käy :)


Kävin myös HUR:n pisteellä tasapainotestissä ja kehonkoostumusmittauksessa, joista sain hyvin yllättäviä tuloksia. Palaan varsinkin tuohon kehonkoostumusasiaan myöhemmin, jottei tämä postaus venyisi liian pitkäksi. Lisäksi parantelin kehonhuoltovälineistöä ostamalla uuden putkirullan ja sille pari pienempää kaveria Onnisport-verkkokaupan (en linkkaa, koska jostain syystä sivut eivät tällä hetkellä toimi) osastolta. Kirjoittelen näistäkin kokemuksia myöhemmin, ehkä sitten kun en enää meinaa vääntää itkua jokaisella käyttökerralla :D

Kävitko sinä I Love Me -messuilla? Teitkö löytöjä? Ja ennen kaikkea, olitko tyytyväinen näkemääsi?

4 kommenttia:

  1. Juu, siellä olin ja paaaljon löytyi hyviä tuotteita. :) Olin tyytyväinen siihen, mitä ehdin nähdä. Yksi päivä oli kuitenkin tosi lyhyt aika, mutta mielestäni luonnonkosmetiikkaa oli mukavasti myynnissä. Sen huomasi tyhjentyneestä kukkarostani.

    VastaaPoista
  2. Sama täällä, joutuu vähäksi aikaa pidättäytymään shoppailusta :D Oon kyllä tosi tyytyväinen, että ehdin olla messuilla toisenkin päivän, yksi ei olis riittänyt mitenkään!

    VastaaPoista
  3. Varmasti! Jäikö joku erityinen asia hampaankoloon?

    VastaaPoista