tiistai 6. lokakuuta 2015

Suki Concentrated Clarifying Toner - Kasvovesien kingi

Esittelyvuorossa on yksi kaikkien aikojen suosikkituotteistani :) Sukin kirkastava kasvovesi saapui pelastamaan tukkoista ihoani keväällä. Tykästyin siihen heti, ja pullo sai vakituisen paikan kasvovesihyllyltäni (aivan, niitä on siellä useita).

Valmistajan mukaan tuote sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisesti eri syistä tulehtuneelle iholle. Erikseen mainitaan muunmuassa akne ja ruusufinni. Kasvovesi sisältää korkean pitoisuuden aktiiviaineita, esimerkiksi paju-uute tulee inci-listassa neljäntenä, mikä tekee salisyylihappopitoisuudeksi napakat 15%! Lisäksi seassa on useita voimakkaita eteerisiä öljyjä, joista etenkin teepuu- ja laventeliöljy erottuvat tuoksussa selkeästi.

Suki Clarifying Toner Kirkastava kasvovesi


Erityistä tuotteessa (ja monessa muussa laadukkaassa kasvovedessä) on ensimmäinen raaka-aine. Veden sijasta on käytetty ruusu-uutetta, mikä tarkoittaa, ettei tuotteessa ole mitään laimentamassa vaikuttavien aineiden tehoa. Tavalliseen kasvoveteen verrattuna Sukin kirkastava kasvovesi on kuin tiivistettä, vähän kuin iholle suihkutettavaa seerumia. Tätä ainetta ei missään nimessä kannata tuhlata imeyttämällä sitä vanulappuun. Itse aluksi vierastin ajatusta kasvoille suihkutettavista kasvovesistä, koska olin aina käyttänyt kasvovettä puhdistuksen viimeistelijänä. Siihen tarkoitukseen on nykyisin omat tuotteensa, ja kasvovesi pääsee vaikuttamaan puhtaalle iholle.

Suki Clarifying Toner Kirkastava kasvovesi


Kirkastavasta vaikutuksestaan huolimatta tuntu iholla on ensisijaisesti kosteuttava, eli kasvoveden perustehtävää Sukin tuote toteuttaa niinkuin pitääkin. Ainesosalistan loppupäässä oleva piparminttuöljy tekee hyvin kevyen viilentävän tunteen. Hienojakoinen suihke imeytyy kasvoihin nopeasti ja valmistaa ihon seuraavaa tuotetta varten. Täydellistä.

Kasvovesi on pakattu lasipulloon, mikä tuo heti laadukkaamman tuotteen tuntua, jos vertaa muovipullossa olevaan. Sukin pakkaukset ovat ulkoasultaan kauniita, joten näitä ei tarvitse piilotella kaapinovien taakse. Myös pumppumekanismi ansaitsee erityismaininnan; joissain suihkutettavissa kasvovesissä neste tulee ärsyttävän suurina pisaroina, mutta Sukin kanssa sitä ongelmaa ei ole. Itseasiassa säästin tyhjentyneen pullon mahdollisten huonojen pakkausten varalle :D

Mikä on sinun kasvovesisuosikkisi? Ja oletko tottunut käyttämään kasvovettä puhdistus- vai kosteutustuotteena?

3 kommenttia:

  1. Täähän kuulostaa hyvältä tapaukselta! En osaa nostaa mitään yhtä tiettyä kasvovettä ylitse muiden, mutta kaikki kokeilemani Dabbojen kukkaisvedet on ihania. :)

    Mä olen kasvovesien tarkoituksessa vähän sekakäyttäjä: yleensä jos mulla on ollut meikkiä, en luota pesutulokseen ja tarkistan vielä kasvovedellä, että meikki on varmasti lähtenyt. Tähän käytän kasvovettä, joka ei ole suihkutettavassa pullossa, joten vesi olisi muutenkin helpointa kaataa suoraan vanulappuun. MUTTA, saatan suihkauttaa päälle kukkaisvettä, jotta esim. seuraavaksi laittamani öljy liukuu kostealla iholla paremmin. :D

    VastaaPoista
  2. Minulla on Dabbat vielä ajatuksen asteella, jos vaikka marraskuun Tallinnan reissulta lähtisi joku mukaan ;) Minä tein kanssa tuota tarkistelua alkuun (misellivedellä tosin), mutta kun se jäi toistuvasti puhtaaksi oli pakko uskoa että puhdistus oikeasti tekee tehtävänsä :D

    VastaaPoista
  3. Minulla on Dabbat vielä ajatuksen asteella, jos vaikka marraskuun Tallinnan reissulta lähtisi joku mukaan ;) Minä tein kanssa tuota tarkistelua alkuun (misellivedellä tosin), mutta kun se jäi toistuvasti puhtaaksi oli pakko uskoa että puhdistus oikeasti tekee tehtävänsä :D

    VastaaPoista