tiistai 12. huhtikuuta 2016

Luonnonkaunis-messuilla :)

Kulunut viikonloppu vierähti Helsingissä Luonnonkaunis-messuilla ja mieheni syntymäpäiviä juhlien :) Tähän aikaan vuodesta on mukavaa ajella autolla kohti etelää ja ihmetellä kuinka paljon pidemmällä kevät siellä jo on. Mystinen "lumiraja" kulki tällä kertaa Kesälahden ja Kiteen kohdilla :D

Majoituimme Scandic Park-hotellissa, josta oli näppärä hypätä raitiovaunun kyytiin ja suunnata messuille.
Valmis! :) Kasvoilla Zuiita, meikkipohja Mossan BB + Lily Lolon Blondie.

Maalaistyttö isossa kaupungissa-selfie. Hetkeä myöhemmin huomasin olevani väärälla puolella pysäkkiä :D
Pro Luonnonkosmetiikka Ry:n järjestämät messut pidettiin tänä vuonna Messukeskuksen vieressä Holiday Inn-hotellissa. Tapahtuma sai mukavasti lisää ihmisvirtaa Messukeskuksen samanaikaisista Kevätmessuista. Paikalla oli ilahduttavan paljon näytteilleasettajia; suurten kansainvälisten nimien lisäksi mukana oli myös kotimaista luonnonkosmetiikkaa.


Saapuessani paikalle messuilla oli jo täysi tohina päällä. Hienoa! :) Esillä oli niin uutuustuotteitakin kuin superhoukuttelevia messutarjouksia. Ehdottomasti suurin pöhinä kävi Madaran uutuustuotteiden ympärillä. Loistava ajoitus! Madaralla osataan selvästi hyödyntää messujen suuri kävijämäärä uutuuksien markkinoinnissa (syksyn I Love Me-messuilla ilmestyi uudistettu Time Miracle).






Käsituntuman- ja haistelun perusteella uutuudet ovat erittäin mielenkiintoisia :) Ja katsokaa nyt, seerumi ja voide ovat pinkkejä <3

Urtekram oli myös liikkeellä uutuustuotteiden kera, eikä sarjan massiivista valikoimaa olisi voinut kokonaisuudessaan messuille tuodakaan. Kookoksen ystäville on tulossa niin hius- kuin vartalotuotteitakin, ja kesää vasten ajankohtaisia aloe-tuotteita. Myös lapsiperheitä on muistettu tuotekehittelyssä; tulossa on kokonaan hajusteeton, vauvoillekin sopiva koko perheen vartalotuotesarja.

Zuiin uutuuspuuteri oli toinen huokauksien aiheuttaja :D Sekaan on jätetty vähän isompia terälehden palasia <3

Ekovistan vartaloöljyt kauniisti esillä :)
Näistä tietää, että kesä on tulossa!
Piipahdin lyhyesti myös Kevätmessujen puolella. Paikka oli oikean viherpeukalon paratiisi! Kukkia oli tarjoushinnoilla joka lähtöön, hieman harmitti etten voinut tuoda sieltä mitään mukanani.


Cilla's:n pisteellä tuli vietettyä hieman enemmän aikaa, eihän kauniita saippuapulloja ole koskaan liikaa :D

Suloinen Kerttu-tyttökin seisahtui hetkeksi kuvattavaksi :)
Esteetikon silmiä häikäisee <3
Sain pidettyä shoppailun jotenkuten lapasessa (olin erityisen ylpeä siitä, että pidättäydyin ostamasta Madaran uutuuskuorintaa). Oikeastaan ainoa "turha" heräteostos oli tuo Lovean vihersavinaamio, jonka hinta oli vaivaiset kolme euroa :D Eihän sellaisesta voi kävellä ohi!


Illallista nautiskelimme Stefan's Steakhousessa, ja paikka todella ylitti odotukset, suosittelen lämpimästi. Sunnuntaina olikin jo kova polte kotiin, Kisu oli ensimmäistä kertaa yökylässä yksin meidän reissun ajan. Onneksi kaikki oli mennyt hienosti :)
Oli pieni kyllä aika sippi kun kotiin pääsi <3

7 kommenttia:

  1. Voi että, olisit tullut sanomaan hei! Ostosten perusteella ainakin piipahdit Laveran osastolla ja mä olin heidän osastollaan la ja su melkein koko päivän :) Olisi ollut kiva nähdä sua livenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No katsos kun minä etsin sinua :D Mulan vinkkasi että olet siellä, mutta näin vain myyjän jonka nimi oli Liisa (?) ja sitten Hanna-Leenan. Harmi! Mutta jospa seuraavissa kekkereissä nähtäisiin :)

      Poista
    2. No, höh! Olinkohan mä sitten juuri haukkaamassa jotain välipalaa tai vessassa käymässä :D Harmi, että just satuit silloin käymään, kun en ollut siinä. No, mutta ensi kerralla nähdään, toivottavasti! :)

      Poista
  2. Voih, nyt kyllä harmittaa etten päässyt messuille tänä vuonna, tosi kivan näköistä! :)

    VastaaPoista
  3. Mikä tuote tuo Sandalwood on? En itse törmännyt siihen. Mullakin pysyin (onneksi) shoppailu kurissa ja harhauduin samaan "turhaan" (kaikki muuthan olivat ehdottomasti tarpeellisia, elleivät elintärkeitä) heräteostokseen. :D C'moon, savinaamio kolmella eurolla. Ei riittänyt mun tahdonvoima sulkea katsetta sellaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä :D Ei sellaisesta vaan VOI kävellä ohi :D Tuo Sandalwood on aftershave, synttärilahja herra K:lle ;) Toki saatan itsekin kokeilla sitä epiloinnin jälkeen :D

      Poista