sunnuntai 21. elokuuta 2016

Brunssi Kuopiolaisittain

Teimme tänään ystäväni kanssa pikavisiitin Kuopioon agilitykilpailujen merkeissä, ja niiden päätyttyä puoliltapäivin alkoi vatsa vaatia huomiota. Päädyimme brunssille Hotelli Puijonsarven yhteydessä olevaan Frans & Sophieen, jonne meidät vastaanotettiin erittäin ystävällisesti hieman poikkeavasta pukeutumisesta (mukaanlukien rapaa ja hiekkaa vähän siellä sun täällä) huolimatta.



Paikka on erittäin viihtyisä, eikä "S-ketjun läsnäolo" näkynyt muualla kuin kassalla, mistä iso plussa. Suurimman huomion ansaitsee kuitenkin ruoka. Ilahduttavasti erityisruokavaliot oli huomioitu hyvin niin, että lähes kaikki annokset olivat sekä laktoosittomia, että gluteenittomia. Ja maku..! Frans & Sophien brunssi rankkautui kiistatta kärkeen kaikista elämäni aikana nauttimistani, olisin voinut jäädä sinne odottelemaan uutta nälkää :D Ainoaksi miinukseksi laskisin hinnan, joka on aika suolainen. Vihreällä kortilla ruuan hinta oli 25 euroa, ja ilman sitä siitä olisi saanut pulittaa vielä vitosen lisää.


Salaattipöytä oli erinomainen. Seisovan pöydän selviytymisstrategia numero 1: vatsa täyteen vihreitä ja proteiinia, sitten voi siirtyä niihin syntisempiin herkkuihin ;)


Leipää en jaksanut syödä paikan päällä, joten otin evääksi :D

Tämä piirakka oli mukava yllätys! Seisovissa pöydissä on niin harvoin mitään gluteenittomia leivonnaisia, ja täällä asia oli huomioitu vielä jälkiruokapöydässäkin :D





Porkkanakakkua ja vähän hedelmäsalaattia... Niin hyvää!

Loppuilta menikin sitten aikaisen herätyksen aiheuttamaa väsymystä paikkaillessa. Pitkästä aikaa oli niin lämmin, että saatiin ottaa päiväunet pergolassa <3

Tuolta Kisun alta paljastuu yksi kesän aikana lykkääntynyt projekti, joka pitäisi vielä hoitaa... Ehkä ensi viikolla :D

Tuleeko sinulle mieleen muita kivoja ravintoloita Kuopiossa? Etenkin sellaisia, joiden lähelle on helppo tulla autolla (likaisissa kisavermeissä :D).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti