lauantai 3. syyskuuta 2016

Rodos: Ensivaikutelma

Nyt kun kauan odotettua kesälomaa ja häämatkaa on takana kolme päivää, ja skootterin mittariin on kertynyt kilometrejä pari sataa (!), niin ajattelin että taitaisi olla sopiva hetki ynnätä ensimmäisten päivien kuulumiset. Tulimme tänne siis keskiviikkona, ja heti ensimmäiseksi kävimme vuokraamassa skootterin liikkumista helpottamaan. Ensimmäisen päivän ajelu vei Lindokseen asti.




Lindos on kyllä juuri niin kaunis kuin väitetään, ja kapeiden kujien sekamelskassa on myös erittäin helppo eksyä :D Meidän harharetkemme kesti vajaan tunnin ja lukemattomia portaita. Ainakin lentokoneessa istuminen ja edellisen päivän automatka tuli hyvitettyä ;) Lindoksen kuuluisan akropoliksen lähemmän tarkastelun jätimme toiseen kertaan, sillä iltapäivän kuumuudessa ei riittänyt enää enempää energiaa kiipeilyyn.



Torstaina kiersimme saarta vastapäivään ja poikkesimme rantatieltä vuoristoon. Reitti oli, kuten arvata saattoi, kapea, mutkainen ja kaunis :) Ajoimme alas vuorelta kohti Kolymbiaa tarkoituksena mennä Rodoksen vanhaan kaupunkiin päivälliselle. Reitin varrelle osui matkaoppaan kehuma Seitsemän lähdettä (Epta Piges), joten pysähdyimme katsomaan mistä oli kyse.


Seitsemän lähdettä. Tässä on ehkä vähän liioittelun makua, sillä nämä lähteet ovat käytännössä yksi leveä puro, joka laskee lähellä olevaan järveen. Veden kulkua on ohjattu erilaisilla rakennelmilla, joiden historia ei selvinnyt paikan päällä. Mielenkiintoisinta kohteessa oli kallion läpi kulkeva tunneli, joka oli niin matala ja kapea (ja pitkä!), että ahtaanpaikankammoisten kannattaa valita toinen reitti. Tunnelin pohjalla virtasi viileä vesi, joka ylsi hieman nilkkojen yläpuolelle. Tunnelin toisessa päästä löytyi järvi, jonka vesi laski kauniisti alas kalliolta putouksena.



Tunnelin puolivälissä on tikkaat, jos haluaa kesken kaiken pois.


Paikka oli kyllä vehreydessään kaunis, todellakin erilainen kuin auringon paahtama saari muualta. Makeassa vedessä viihtivät niin joutsenet kuin pienet kalatkin. Lähteen ympärillä käyskenteli riikinkukkoja, jotka olivat selvästi tottuneet yhteispiknikeihin turistien kanssa :D

Eilen vietimme rantapäivää Falirakissa. Tuli taas fiilis, kuin olisi hypännyt suoraan postikortin sisään. Maisemat Anthony Quinnin lahdella ovat järjettömän kauniit ja vesi kristallinkirkasta.


Olen himoinnut tällaista värityskirjaa niiiin kauan :D Aivan täydellinen ajanviete auringossa makoiluun :)

Tänään ajattelimme hyödyntää hotellin omaa allasaluetta, ja siirtyä kauemmas vasta päivälliselle (lounaan voi aina suosiolla jättää väliin, kun aamupalan syö brunssiaikaan). Tosin tätä menoa minä en ehdi kauaa allastuolia kuluttamaan :D


Kommenttiboksiin saa edelleen jättää vinkkejä Rodoksen matkaajille :)

2 kommenttia: