torstai 27. lokakuuta 2016

I love me 2016

Lähes sanattomaksi vetää. Kulunut viikonloppu oli aivan mahtava. Messut petrasivat jälleen oktaavin verran paremmiksi kuin viime vuonna. Tunnelma, ihmiset, kaikki... :) Toivottavasti sinäkin sait kokea sen.

Perjantaipäivä alkoi lehdistötilaisuudella, jonka alkajaisiksi Halmetojan Jaakko piti erittäin inspiroivan luennon biohakkeroinnista. Odottelen mielenkiinnolla, kun Jaakon ja kumppanien kirja aiheesta kolahtaa postilaatikkoon. Siinä on muuten erinomainen joululahjavinkki aiheesta kiinnostuneille ;) Luennon jälkeen julkistettiin Vuoden terveystuote-palkinnot. Saimme näistä näytteet kotiin, ja ajattelin että teen niistä oman postauksen niin tämä pysyy edes kohtuullisessa mitassa.

Messuilla oli lukuisia erittäin mielenkiintoisia luentoja. Olisin osallistunut useampiinkin, jos olisin pystynyt olemaan kahdessa paikassa yhtä aikaa :D Priorisointia oli siis pakko tehdä. Luento ravintolisien tulevaisuudesta oli todella hyvä ja ajatuksia herättävä, kerron aiheesta lisää kunhan pääsen perehtymään siihen syvällisemmin.


Uutuustuotteiden lanseeraus kuuluu perinteisesti messuille, ja tänäkin vuonna niitä oli runsain mitoin. Erityisen innoissani olin huomatessani Mia Höydön uutuustuotteet: puhdistusvoide Sievän ja kuorintavoide Helmin <3 Voidemainen putsari ja kuorinta täydentävät hienosti tuotesarjan valikoimaa, ja inci-listojen perusteella tuotteita on hiottu kauan ja hartaasti. Hienoa! Tarkempia arvioita näistä löydät ainakin Katjan blogista, itse en ole testannut tuotteita muualle kuin kämmenselkään :)


Myös Helixiumin valikoima oli täydentynyt kuorinnalla. Testailin sitä heti samana iltana ja rakastuin :D Kerron kuorinnasta lisää omassa postauksessaan, sen se todellakin ansaitsee!


Ruokapuolen uutuuksista on pakko nostaa esille kauan odotetut luomulaatuiset heraproteiinit, joita oli tarjolla niin Puhdistamon kuin Foodininkin osastolla. Eettisempiä (ja terveellisempiä) treenipalkkareita tulossa siis ;) Proteiinipussien lisäksi huomio kiinnittyi -yllätys- kasvaneeseen raakasuklaavalikoimaan. Oma suosikkini on jo pitkään ollut Puhdistamon appelsiininmakuinen suklaa, ja nyt valikoima täydentyi mustikalla ja vadelmalla <3 Vadelma ja tumma suklaa ovat ainakin minun suussani täydellinen makupari, ja tuossa Puhdistamon patukassa ne nousevat esiin juuri oikealla tavalla.


Arctic Warriors lanseerasi messuilla Kerkkä-nimisen kuusenkerkkäjauheen. Sain sitä purkin kotiinviemisiksi, joten lähiaikoina vihersmoothieissa saattaa olla aika metsäinen maku ;) Maistoin jauhetta messuilla, ja maku on niin voimakas, että se vie suoraan kesäiselle metsäkävelylle. Hieno tuote!

Nämä pakkaukset <3

Erityisen ilahtunut olin myös mahdollisuudesta päästä tutustumaan kiropraktikon käsittelyyn. Minun on ollut tarkoitus varata aika jo vaikka kuinka kauan, mutta tiedäthän kuinka aina tulee jotain muuta olevinaan tärkeämpää? Minua oli jo pitkään vaivannut kaularangassani oleva "lukko", joka oirehti välillä varsin kivuliaasti.  Tutkimuksen alussa minusta otettiin kuva edestä, ja sen avulla katsottiin vartalon linjauksia. Oli aika järkyttävää huomata, että lantioni oli aivan vinossa..! Itse hoito oli lyhyt, lantion virheasento (joka ilmeisesti näkyi myös erimittaisina jalkoina minun ollessani hoitopöydällä) korjattiin ja kyllä, myös se kaularangan lukko. Hetken mietin siinä kuristusotteessa ollessani, että lähdenköhän kotiin pyörätuolissa tai peräti mustassa pussissa, mutta huoli oli onneksi turha ;) Niskasta kuuluneesta paukahduksesta päätellen jotain todella meni paikalleen. Ja mikä hienointa: enää ei satu! Vielä kerran Sami, kiitos <3

Päivän päätteeksi vierailin myös Dr. Hauschkan osastolla, jossa sain puolen tunnin näytekasvohoidon (hoito kestää normaalisti kaksi tuntia). Kahden tunnin hoidossa olisin takuuvarmasti nukahtanut, koska tuo puolituntinenkin oli aivan taivaallisen rentouttava :)

Kolme messupäivää ja pitkä ajomatka kotiin tekivät tehtävänsä, ja tämä viikko on kulunut kipeitä jalkoja parannellessa ja ensilunta ihmetellessä. Suurkiitos kaikille messuilla mukana olleille, ensi vuotta odotellessa ;)

Kävitkö sinä messuilla? Mihin olit erityisen tyytyväinen? Ja löysitkö jotain, mitä voisi kehittää?


keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Taistelua flunssaa vastaan

Niinhän siinä kävi, että syksy toi tullessaan myös flunssantekeleen. Juuri sellaisen siltä ja väliltä olevan, minkä takia ei kehtaa olla pois töistä. Onneksi pääsin nyt vapaille niin ehdin levätä ennen viikonlopun messurupeamaa - täytyy vain toivoa, että ääni säästyisi tällä kertaa.

Vähillä voimillani raahauduin keittiöön ja tein yksinkertaisen kurkumalla höystetyn flunssankarkotussmoothien. Kurkuma tunnetaan parhaiten curry-mausteseoksen keltaisena mausteena, mutta sen käyttö tulehdusta vaimentavana aineena on yhä tunnetumpaa. Kurkuman tärkein ja tunnetuin vaikuttava aine kurkumiini imeytyy paremmin, kun sen kanssa ottaa piperiiniä sisältävää mustapippuria, joten sitä meni tietenkin mukaan myös. Jos haluat perehtyä aiheeseen lisää, niin Pur-kaupan sivuilla on asiallinen (vaikka kaupan sivuilla onkin) artikkeli.


Banaani ja pakastemango saivat olla alustana yrteille. Sujahtipa mukaan vielä yksi avokadonkivi pöydältä kuljeksimasta :D Kuitua ja hyviä rasvoja kätevästi pakattuna. Proteiinia en tällä kertaa lisännyt mukaan erikseen. Jostain syystä ei vain tehnyt mieli. Kuvasta puuttuu muuten kauramaito, jonka avulla vältyin tekemästä kurkumajäätelöä ;)


C-vitamiinin (muun muassa) lähteeksi laitoin parin viikon takaisilta terveysmessuilta ostamiani Arctic Warriorsin nokkosensiemeniä.



Koristeeksi vielä kurpitsansiemeniä, jotka paitsi maistuvat hyvältä, sisältävät reilusti sinkkiä mikä on yksi tärkeimmistä aseista flunssaa vastaan.


Tämähän ei mitään herkkua ollut, vaikka ihan freesiltä näyttääkin. Nokkosensiemenet toivat mukaan vähän semmoista... Kalamaista makua :D Jos ajatus kurkuman käytöstä smoothieissa ällöttää liikaa, on sitä saatavilla myös kapseleihin pakattuna. Olen kesän ja syksyn aikana testaillut Biomedin kurkumiinivalmistetta, ja luonnollisesti nyt muistanut ottaa sitä vähän tunnollisemmin. Ostin purkin alun perin kuukautiskipuja helpottamaan, muuta niihin eivät tämän valmisteen tehot ikävä kyllä riitä.


Entä sinä? Oletko säästynyt syysflunssalta vai joko se on takana päin?

maanantai 17. lokakuuta 2016

Panosta tai pihistä: Kosteuttavien kasvovesien aatelia

Olen saattanut joskus ennenkin mainita, että olen aika kova läträämään kasvovedellä. Käytän harvoin vain yhtä kerrallaan, sillä pelkästään päivä- ja yökäyttöön kaipaan vähän erilaisia ominaisuuksia. Olen Rodokselta palattuani alkanut kiinnittään entistä enemmän huomiota ihon kosteutukseen, koska reissussa ollessa ja sieltä palattua tuntui (niin vartalon kuin kasvojenkin kohdalla), ettei mikään määrä kosteutusta tahtonut riittää. Suola, pöly ja aurinko vaativat niin sanotusti veronsa :D

Ostin matkalle kokeiluun kasvoveden Yliopiston Apteekin uudesta luonnonkosmetiikkasarjasta, joka tunnetaan nimellä YA Naturae. Ytimekkäästi Kasvovedeksi nimetyn kasvoveden sisällys kiinnosti minua kovasti, sillä se muistutti minua toisesta erinomaisen hyväksi havaitsemastani kosteuttavasta kasvovedestä, nimittäin Mia Höydön Säihkeestä.



Katsotaanpa. Kasvovesien inci-listoja vilkaisemalla voi todeta, että muistini ei ollut tässä kohtaa niin terävä kuin yleensä <3 Säihkeen kosteutustehot perustuvat kukkaisvesien, koivunmahlan, hyaluronihapon sekä glyseriinin yhdistelmään. YA:n Kasvovesi kyllä hyödyntää tuotteen pohjalla koivunmahlaa kuten säihkekin, mutta yhdistää siihen mustaherukansiemen- ja ruusunmarjaöljyn.



Vaikka tuotteiden ainesosat eivät missään nimessä ole identtiset, niin koostumus ja ihotuntupa ovat! Kun Säihke tuli markkinoille pari vuotta sitten, se aiheutti ihmetystä ja ihastelua kevyesti vaahtoavalla koostumuksellaan. Etenkin, kun se vaahdosta huolimatta jätti ihon aivan mielettömän pehmeäksi. Tähän asti se onkin ollut ehdoton ykkönen kosteuttavien kasvovesien sarjassa. Tämän vuoksi lähes hihkuin innostuksesta kun apteekin hyllyjen välissä ensimmäistä kertaa kokeilin, miltä YA Naturaen tuote tuntuu kämmenellä. Sehän lähti vaahtoamaan..!



Ja tosiaan: Näitä kahta tuotetta on lähes mahdoton erottaa toisistaan, jos sokkona täytyisi laittaa. Molemmissa on erittäin mieto tuoksu, ja kasvoille levitettäessä syntyvä vaahto tuntuu hyvin samanlaiselta. Tai jos pilkkua viilataan, niin Säihkeen vaahto on ehkä hieman samettisempaa :D Mutta sillä ei ole ainakaan itselleni merkitystä muuta kuin luksusfiiliksen kannalta. Kosteutustehoissa kasvovedet ovat samalla viivalla, ainakin ihotuntuman perusteella arvioituna. En osaa arvioida, kuinka paljon enemmän hyaluronihappo mahdollisesti sitoo enemmän kosteutta kuin ihoon imeytyvät emulgoidut öljyt.



Molemmat kasvovedet on pakattu mielestäni kauniisiin pulloihin, joista tietenkin Mia Höydön valkoinen pakkausdesign miellyttää minimalistin silmää enemmän. Pakkauskoot ovat samat, 150 millilitraa.

Hintaeroa tuotteilla on melkoisesti. YA:n kasvoveden saa omakseen alle kympillä, kun taas Säihkeestä joutuu maksamaan reilusti yli kaksikymppiä ostopaikasta riippuen. En tehnyt vertailua pohtiakseni, kumpi kasvovesistä on varsinaisesti "parempi". Uskoisin molempien löytyvän jatkossa kasvovesivalikoimastani :D Mutta edullista, kosteuttavaa kasvovettä etsivälle YA Naturaen kasvovesi on erinomainen vaihtoehto. Vinkkaan tähän loppuun, että myös sarjan (silmä)meikinpuhdistusaine on todellinen löytö; se kilpailee koostumuksellaan esimerkiksi Estelle&Thildin vastaavan kanssa, mutta hinta on -arvasit oikein: vain murto-osa siitä. Iso peukku myös sille!

Joko sinä olet ehtinyt kokeilla YA Naturaen tuotteita?

tiistai 11. lokakuuta 2016

I love me -messut tulevat taas!

On enää vähän yli viikko aikaa, kun yksi vuoden parhaista viikonlopuista polkaistaan käyntiin Helsingin Messukeskuksessa! Kyseessä ovat tietenkin jo perinteeksi muodostuneet I love me -messut, jotka kokoavat yhteen tapahtumaan niin kauneus-, terveys- kuin myös muotialan edustajat.



Messuilla pääsee etunenässä tsekkaamaan syksyn uutuustuotteita, joita on kuulemani mukaan odotettavissa runsaasti! Ja tapahtuma on myös erinomainen tilaisuus kosmetiikkapuutteiden täydentämiseen, sillä messutarjoukset kuuluvat tietenkin asiaan ;)



Itse olen menossa messuille (ainakin) perjantaina ja lauantaina, ja toivottavasti sinäkin! Sain nimittäin arvottavakseni kaksi (2) yhden päivän lippua :) Voittaja saa siis yhden arvan. Arvontaan osallistut kertomalla kommenttikentässä, mitä odotat messuilta eniten. Muista jättää yhteystietosi, että tavoitan sinut nopeasti, jos arpaonni osuu kohdallesi. Osallistumisaikaa on tämän viikon loppuun saakka eli 16.10. klo 23:59 on viimeinen hetki painaa enteriä. Onnea arvontaan!

Nähdään messuilla! <3

lauantai 1. lokakuuta 2016

Messuhumua Joensuussa

Muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen oli ilo huomata, että Joensuussa on herätetty eloon hyvinvointimessujen perinne. Viime viikonloppuna Hotelli Kimmelissä oli yksipäiväiset Täyttä Elämää- messut, joilla ehdin käydä vain hyvin pikaisesti. Hotelli ei ole paras mahdollinen paikka messuja ajatellen pohjaratkaisunsa vuoksi (paikka on kuitenkin hotelli eikä messuhalli), mutta sekä näytteilleasettajia että ihmisiä oli saapunut paikalle oikein mukavasti, mikä on tietenkin pääasia.



Tutustuin messuilla paikalliseen savinaamiojauheeseen Käsämään, joka vaikutti tuotteena oikein mielenkiintoiselta. Viidenkymmenen euron hintalappu sai kuitenkin jättämään purkin toveriensa seuraan.

Tänä viikonloppuna paikallinen terveyskauppa Ecoteekki (entinen Life) järjestää terveysmessut Yliopiston Carelia-rakennuksessa. Tapahtumasta löydät lisätietoja täältä. Messutarjousten hyödyntämisen lisäksi kannattaa tsekata paikalla järjestettävien luentojen aikataulu. Nostaisin esille esimerkiksi ravitsemusterapeutti Marja Ruutin luennon maksan hyvinvoinnista, sekä Jaakko Halmetojan luennon Energisen elämän elementeistä. Messuille on vapaa pääsy. Valitettavasti en pääse paikalle luentojen aikaan työvuoroista johtuen, mutta menen ehdottomasti nautiskelemaan messutunnelmasta iltapäivällä :)

Onko sinulla tapana käydä hyvinvointi- tai terveysmessuilla?