keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Taistelua flunssaa vastaan

Niinhän siinä kävi, että syksy toi tullessaan myös flunssantekeleen. Juuri sellaisen siltä ja väliltä olevan, minkä takia ei kehtaa olla pois töistä. Onneksi pääsin nyt vapaille niin ehdin levätä ennen viikonlopun messurupeamaa - täytyy vain toivoa, että ääni säästyisi tällä kertaa.

Vähillä voimillani raahauduin keittiöön ja tein yksinkertaisen kurkumalla höystetyn flunssankarkotussmoothien. Kurkuma tunnetaan parhaiten curry-mausteseoksen keltaisena mausteena, mutta sen käyttö tulehdusta vaimentavana aineena on yhä tunnetumpaa. Kurkuman tärkein ja tunnetuin vaikuttava aine kurkumiini imeytyy paremmin, kun sen kanssa ottaa piperiiniä sisältävää mustapippuria, joten sitä meni tietenkin mukaan myös. Jos haluat perehtyä aiheeseen lisää, niin Pur-kaupan sivuilla on asiallinen (vaikka kaupan sivuilla onkin) artikkeli.


Banaani ja pakastemango saivat olla alustana yrteille. Sujahtipa mukaan vielä yksi avokadonkivi pöydältä kuljeksimasta :D Kuitua ja hyviä rasvoja kätevästi pakattuna. Proteiinia en tällä kertaa lisännyt mukaan erikseen. Jostain syystä ei vain tehnyt mieli. Kuvasta puuttuu muuten kauramaito, jonka avulla vältyin tekemästä kurkumajäätelöä ;)


C-vitamiinin (muun muassa) lähteeksi laitoin parin viikon takaisilta terveysmessuilta ostamiani Arctic Warriorsin nokkosensiemeniä.



Koristeeksi vielä kurpitsansiemeniä, jotka paitsi maistuvat hyvältä, sisältävät reilusti sinkkiä mikä on yksi tärkeimmistä aseista flunssaa vastaan.


Tämähän ei mitään herkkua ollut, vaikka ihan freesiltä näyttääkin. Nokkosensiemenet toivat mukaan vähän semmoista... Kalamaista makua :D Jos ajatus kurkuman käytöstä smoothieissa ällöttää liikaa, on sitä saatavilla myös kapseleihin pakattuna. Olen kesän ja syksyn aikana testaillut Biomedin kurkumiinivalmistetta, ja luonnollisesti nyt muistanut ottaa sitä vähän tunnollisemmin. Ostin purkin alun perin kuukautiskipuja helpottamaan, muuta niihin eivät tämän valmisteen tehot ikävä kyllä riitä.


Entä sinä? Oletko säästynyt syysflunssalta vai joko se on takana päin?

2 kommenttia:

  1. Yli viikon sairastuksella onneksi on jo takana päin ja ei tarvittu antibioottikuuria! Siitä olen erityisen helpottunut. Meinasi melkein viikon kuumeilun aikana usko ja toivo kadota, kun loppua ei meinannut tulla ollenkaan :D Nyt onneksi jo paljon parempi ja tänään taas yövuoroon smoothien kanssa :) Mukavaa alkavaa viikkoa Elina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, viikko on pitkä aika kuumeilla! Tuommoisesta menee toipuessakin pitkään... Onneksi selvisit kuitenkin ilman vahvempia lääkkeitä :) Ja kiitos (näin jälkikäteen :D), ihanaa viikonloppua sinulle <3

      Poista